Joulu 2010. Kaksi päivää ennen aattoiltaa istumme lääkärin vastaanotolla, ja lääkäri määrää verikokeita, refluksitutkimuksia ja uusia lääkärikäyntejä. Kymmenkuisen Esikoisen absoluuttinen paino on laskenut hälyttävästi. Kehitys on ollut näkyvissä kolmen kuukauden ikäisestä lähtien, mutta joulukuinen flunssa ja sitä seurannut korvatulehdus ovat viimeinen tikki. Lapsi ei ole kolmeen viikkoon syönyt mitään, juonut vain maitoa. Tilanne on vakava, on puhetta osastolle jäämisestä.

Lapsen ensimmäinen joulu sairaalassa? Itkettää. Ei sen näin pitänyt mennä. Menemme verikokeisiin, sieltä kotiin. Postilaatikossa odottavat joulukortit piristävän mieltä hiukan, mutta enemmän piristää lääkärin seuraavan päivän soitto: kaikki verikokeissa mitatut arvot ovat normaaleja, voimme viettää joulun kotona (tai mummolassa). Seuraava lääkärikäynti sovitaan heti joulun jälkeiseen aikaan.

Lapsi piristyy joulun päivinä vähän, rupeaa syömään ja pelkää joulupukkia. Joulusta tulee kuitenkin onnistunut. Hän saa lahjaksi taaperokärryn, jota vasten hän alkaa harjoitella kävelemistä. Paras lahja meille vanhemmille on, että huonosta syömisestä (joka on jatkunut tähän päivään saakka) huolimatta Esikoinen on terve ja iloinen lapsi.

Joulu 2014 on Vauvan ensimmäinen joulu. Kukaan meistä ei ole kipeänä, Vauva syö hyvin ja jouluvalmistelut ovat siinä vaiheessa, että vain iloisen joulun toivotukset blogiini puuttuvat. Tämän ensimmäisen joulun vietämme mummulassa. Toivottavasti siitä ei tule yhtä dramaattista kuin joulusta 2010 mutta kuitenkin ikimuistoinen.

***

Joulutekstin kirjoittaminen blogiini on ollut oikea riippakivi. Tämä muutaman päivän loma on aiheuttanut tyhjän pään. Olen aloittanut tekstin kirjoittamisen sata kertaa, mutta aina siitä on tullut yhtä huono. Onneksi omista muistoista kirjoittaminen toimii aina.

Haluan toivottaa kaikille niin ihanaa joulua, että voisitte jokainen kirjoittaa siitä blogikirjoituksen kymmenen vuoden päästä. Polttakaa kynttilöitä, syökää herkkuja ja haistelkaa kuusen tuoksua!