Artikkelimme palasi valitsemastamme lehdestä hylättynä pari kuukautta sitten. Arviot olivat kauheat. Tai sanotaanko, että yksi arvioista oli aivan kauhea. Yksi arvioijista puolsi julkaisemista, kehui suomen kieltämme (Kyllä! Kirjoitamme suomeksi.) ja oli muutenkin kaikin puolin optimistinen. Toinen arvioijista puolsi julkaisemista mainittujen muutosten jälkeen. Se oli peruskriittinen arvio, joka oli kaikin puolin helppoa ottaa vastaan.

Kolmas arvio oli, kuten jo mainittu, jäätävän hirveä. Arvioija oli etsinyt kaikki mahdolliset pilkkuvirheetkin tekstistämme, jotta voisi perustellusti (tai siis "perustellusti") hylätä julkaisun. Nelisivuisen haukkumisarvion lisäksi arvon arvioija oli liittänyt arvioon pdf-version tekstistämme ja kirjoittanut sen täyteen kommentteja. Joka ikisessä virkkeessä oli vähintään yksi kommentti, liittyi se sitten asiasisältöön tai kirjoitusvirheeseen. Tämän arvion perusteella artikkelimme hylättiin.

Pahinta asiassa tietysti oli, että arvioija oli kommentoinut kaikkia monitieteisen artikkelimme osia, myös niitä, joiden asiantuntija hän ei selvästikään ollut. Monet hänen asiasisältöönsä keskittyneistä kommenteista olivat virheellisiä, joten joudumme kirjoittamaan valtavan pitkän vastineen hänelle, jossa korjaamme hänen virheellisiä käsityksiään.

Oli hänen arviossaan asiaakin. Myönnän, että artikkelimme arkeologinen osuus oli ensimmäisessä versiossa aika lapsenkengissä. Kurjaa hyvienkin ehdotusten lukemisesta teki arvioijan negatiivinen "haluan ehdottomasti hylätä tämän artikkelin hinnalla millä hyvänsä" -asenne, joka henki jokaisesta sanasta, jonka hän oli arvioonsa kirjoittanut. Kun näitä kriittisiä arvioita voi antaa ystävälliseenkin sävyyn, kuten olen sentään pari kertaa saanut todeta. Mutta jostain syystä arvioija tuntui olevan aivan raivoissaan lukiessaan ja kommentoidessaan artikkeliamme. (Olen muuten melko varma, että tiedän, kuka arvioija on.)

No niin. Hengitettyäni pitkään ja mietiettyäni arkeologiaosiota uudestaan, ryhdyin toimeen. Ei siinä muu auttanut kuin kaivaa kymmeniä ja kymmeniä tutkimusartikkeleita ja monografioita luettavaksi, jotta saavuttaisin mahdollisimman syvän tietämyksen aiheesta. Perustiedot minulla aiheesta jo oli, mutta arvioijan (vihaisten) kommenttien perusteella se ei tässä riittänyt.

Olen viettänyt pari viikkoa näiden kymmenien ja kymmenien artikkelien parissa. Löydän lisää koko ajan. Ja olen aivan innoissani! Niin hienoa ja kiinnostavaa tutkimusta on tehty monesta asiasta, sellaisistakin, joiden en ole voinut kuvitella kiinnostavan minua tippaakaan. Esimerkiksi arkeologinen asuinpaikkatutkimus ei ole koskaan jaksanut innostaa minua, mutta nyt kyllä vähän innostuin. Tieteiden välissä kun olen, rupesin heti miettimään, millaista kielitieteellistä tutkimusta voi yhdistää arkeologisiin asuinpaikkojen tutkimukseen. No vaikka minkälaista! Olen lukiessani myös kirjoittanut artikkeliamme uudestaan ja huomaan, että pystyn kommentoimaan kriittisesti niitäkin tutkimuksia, joiden asiantuntija en itse ole. Jonkinlaista asiantuntemusta tässä siis on kerääntynyt.

Enää ei ole paha mieli siitä, että artikkeli hylättiin. On hyvä mieli, että hylkäys tönäisi minut mukavuusalueeni ulkopuolelle tutustumaan asioihin, joihin en muuten olisi tutustunut. Paha mieli on vain siitä, että artikkelin hylänneen arvioijan piti olla niin kauhean vihainen ja julma kommenttiensa tyylissä. Onneksi tällä kertaa en yksin ollut vastaanottamassa arvioita. Meitä oli muitakin, joten paha mieli oli mahdollista jakaa. Eikä arvioijat olleet arvioissaan yhtään sen oikeammassa kuin mekään! Vapise siis, vihainen arvioija, kyllä me tämän vielä julkaisemme, sanoit mitä hyvänsä.