Kärsivällisyys palkitaan, sanotaan. Olen juuri itse saanut päätökseen lähes yksitoista kuukautta kestäneen empiirisen tutkimuksen, joka todistaan vanhan sanonnan todeksi.

Vauvan syntymän jälkeiset yhdeksän ensimmäistä kuukautta sain nukkua öisin enintään kolme tuntia putkeen heräämättä kertaakaan. Kun Vauvan yhdeksänkuukautispäivä koitti, aloin olla aivan loppu pätkäöistä ja jatkuvasta imetyksestä, jolle ei näkynyt loppua. Lopulta päätin lopettaa yöimetykset, ja Siippani astui apuun. Hän nukkui Vauvan kanssa muutaman yön, ja minä sain pitkästä aikaa nukkua kuusi, jopa seitsemän tuntia heräämättä kertaakaan! Noiden öiden jälkeen oli voittajafiilis – olisin voinut juosta maailman ympäri ja nauraa koko matkan.

Sitten Vauva alkoi tehdä hampaita ja pätkäyöt jatkuivat, vaikka en enää imettänyt kuin kerran yössä. Viime viikko oli erityisen kamala, Vauva huusi joka ikinen yö. Toissayönä Vauva rääkyi kaksi ja puoli tuntia. Kun sanon rääkyi, tarkoitan todella rääkyi, liioittelematta. Särkylääke alkoi tehota lopulta, joten loppupeleissä sain nukuttua sinä yönä nelisen tuntia (siis pätkissä).

Aamulla olin kuoleman väsynyt, mutta luennolle oli lähdettävä, kun tässä kerran virallisesti ollaan taas opiskelijoita ja opintotuen piirissä. En uskaltanut nousta pyörän selkään vaan valitsin suosiolla bussin. Onneksi jaksoin raahautua yliopistolle. Luento oli aivan erinomaisen antoisa (draaman kirjoittamisen kurssi), kävin lounaalla keskustelemassa henkeviä opiskelukaverin kanssa ja iltapäivällä opiskelin kirjastossa. Opiskelu on opiskelijaäidin elämän suola, sen voimalla jaksaa huonosti nukutut yötkin!

Nyt siihen kärsivällisyys palkitaan -asiaan. Vauva ei olisi eilen illalla millään halunnut nukahtaa, ja illan riehuminen ennusti katkonaista yötä. Mutta kun Vauva vihdoin nukahti, hän nukkui kuin tukki. Menin puoliltaöin nukkumaan, eikä Vauva ollu kertaakaan herännyt siihen mennessä, vaikka yleensä olen joutunut ramppaamaan hänen huoneessaan vähintään kerran ennen nukkumaanmenoani. Niinpä valmistauduin nousemaan sängystä heti sinne päästyäni. Nukahdin saman tien ja heräsin kello 4.45, koska Vauva ei ollut vieläkään inahtanut. Aloin huolestua, ja oli pakko herättää Siippa ja kysyä, mahtoiko Vauva olla vielä hengissä.

Kello 5.10 Vauva lopulta huudahti. Menin hänen luokseen hämmentyneenä. Hän oli nukkunut melkein koko yön ensimmäistä kertaa koko elämänsä aikana! Ei edes haitannut, vaikka itse sain nukkua alle viisi tuntia putkeen. Tämä yö loi toivoa, että ehkä joskus saan nukkua vaikka kahdeksan tuntia ihan rauhassa. Aamulla heräsimme hiukan normaalia myöhemmin, koska kerran on lauantai. Mainio fiilis lähteä Esikoisen kanssa teatteriin!

Kärsivällisyys palkitaan, sanotaan.