Kun opiskelin eteläsaamea Uumajan yliopistossa, operoin yhtä aikaa viidellä eri kielellä: opiskelin siis eteläsaamea. Opetuskielinä olivat ruotsi ja norja. Kun en muistanut ruotsin kielistä sanaa tai pystynyt muodostamaan lausetta riittävän nopeasti, vaihdoin oman kieleni englanniksi, jotta tulisin ymmärretyksi. Kaikki tehtävät, mm. käännökset ruotsista/norjasta eteläsaameen tai eteläsaamesta ruotsiin, kierrätin suomen kautta. En pystynyt kääntämään tekstiä suoraan eteläsaamesta ruotsiin, vaan oli pakko ensin kääntää suomeksi ja miettiä sitten suomenkielisestä versiosta ruotsiksi. (Norjaan en luonnollisesti kääntänyt mitään, sillä ainoastaan ymmärrän sitä, en tuota.) Olin melko sekaisin, kun jouduin käyttämään yhtä aikaa niin monta kieltä. Aivan suvereenisti I was using english och svenska, jopa ohtje åarjelsaemien gïelem samassa lauseessa. Opiskelukaverini eivät sen sijaan aina ymmärtäneet, mitä puhuin.

Olo on tällä hetkellä vähän samanlainen kamppailulajien parissa. Harrastan tosin vain kahta eri lajia, mutta se on ihan riittävästi sekoittamaan pääni. Defendo ja hokutoryu ju-jutsu ovat kuin kaksi eri kieltä mutta kuitenkin tarpeeksi samanlaiset - kuten vaikkapa ruotsi ja englanti tai eteläsaame ja suomi - niin, että välillä en tiedä, kumpaa kieltä puhun. Sitten käy niin, että en oikeastaan puhu kumpaakaan ja tekemäni tekniikka ei ole mikään oikea tekniikka, ei ju-jutsua, ei defendoa. Eivätkä kanssaharjoittelijani ymmärrä, mitä oikein teen.

Tuntuu jopa, että niinkin yksinkertaiset asiat kuin vaikkapa suorat lyönnit on näissä kahdessa kamppailulajissa erilaiset, vaikka puhtaina tekniikoina niissä ei nähdäkseni ole mitään eroa. Ehkä kyse on enemmänkin kontekstista: kun lyönti tehdään erilaisissa tilanteissa - ja eri kamppailulajeissa tilanne voi hyvin olla aivan erilainen - se tuntuu hiukan erilaiselta myös tekniikkana; vertaa vaikka englannin ja suomen kielten r-äänteitä, jotka kirjoitetaan samalla kirjaimella mutta ääntyvät näissä kielissä eri tavoin. (Samalla kirjaimella kirjoitettu äänne saattaa ääntyä jopa kielen sisällä eri tavoin, esim. murteesta tai ääntökontekstista toiseen.) Mietin tässä viime perjantain ju-jutsutreenejä, joissa en millään saanut vartaloa mukaan suoraan lyöntiin, vaikka juuri viime maanantaina defendossa olin erityisen tyytyväinen suoriin lyönteihini.

Olen jo pitkään ajatellut, että en pysty opiskelemaan kahta kieltä samaan aikaan. Ainakaan en pysty opiskelemaan kahden kielen alkeita samaan aikaan. Lienee mahdollista opiskella yhtä kieltä alkeistasolla ja syventämään samalla toisen kielen taitoa. Esimerkiksi lukiossa opiskelin yhtä aikaa englantia, ruotsia ja venäjää. Olin kaikissa kielissä eri taitotasolla: englanti sujui jo erinomaisesti, ruotsiakin olin opiskellut useamman vuoden ja venäjästä harjoittelin alkeita. Yliopistossa en koskaan opiskellut kahta aivan uutta kieltä samaan aikaan, vaan ajoitin eri kielten opinnot niin, että olin jo lopettanut edellisen kielen opiskelun tai harjaantunut siinä niin hyväksi, että aikaa ja energiaa jäi uuden kielen omaksumiseen. (Seuraavaksi, siis ensi keväänä, aion osallistua grönlannin kielen alkeiskurssille, jee!)

Ajattelin, että kamppailuun voi soveltaa samanlaista opiskelutekniikkaa. Siksi aloitin toisen lajin vasta, kun olin harrastanut ju-jutsua kaksi vuotta. Nyt mietin, oliko kaksi vuotta riittävästi. Sekoitan lajit koko ajan toisiinsa. Tai ehkä pikemmin sekoitan defendoa ju-jutsuun. Ju-jutsu ei jostain syystä tartu defendotreeneihini samalla mitalla (käsittääkseni). Tuloksena tästä miksauksesta on harjoittelu, joka ei ole sinnepäinkään.

Tai ehkä kyse on siitä, että olen pitänyt ju-jutsusta taukoa käytännössä kuusi kuukautta (ja defendosta vain kolme). Kävin kesällä vain kolmissa ju-jutsutreeneissä, joten se selittänee hämmennykseni. Ehkä tarkkailen tilannetta vielä muutaman kuukauden ennen kuin vedän johtopäätöksiä siitä, että kahden kamppailukielen, joita osaan vain vähän, opiskelu samaan aikaan on yhtä mahdotonta kuin kahden kielen, joita puhun enintään YKI-tasolla A2.