Läkähtyneet keuhkot ovat olleet elämäni kuuma peruna viime aikoina. Ainakin tähän päivään asti. Nyt nimittäin kuuma peruna on työterveys, joka ei vaan toimi.

Minulla oli lapsena astma. Sitten se pysyi poissa monta vuotta, vaikka runsaan sairastelun takia sitä on aina välillä tutkittu spirometrialla ja pef-mittausten avulla. Kymmenen vuotta sitten pef-mittausten (siis keuhkojen huippuvirtauksen) arvot olivat ilman avaavaa lääkettä 450 l/min, jonka voi sanoa olevan sen ikäisen ja kokoisen ihmisen viitearvon yläpuolella.

Koska olen taas viime vuosina sairastanut paljon, koska flunssat ovat joka kerta pitkittyneet useiden viikkojen mittaisiksi ja koska en ole pärjännyt ilman hoitavaa lääkitystä, jälleen epäiltiin hoitamatonta astmaa. Noin kuusi viikkoa sitten jätin lääkityksen pois, jotta minulle voisi tehdä spirometrian ja pef-mittaukset.

Noin viikko lääkityksen lopettamisen jälkeen alkoi päänsärky, tuo päivittäinen ystäväni. Limaisuus lisääntyi jo ennen päänsärkyä. Yskin, rohisen, väsyn. Treeneissä en ole käynyt kohta kuukauteen, työpäivän jälkeen en ole jaksanut tehdä mitään muuta kuin valua sohvalla. Olo on ollut sietämätön, siis todella sietämätön.

Tämän viikon maanantaina tein viimeiset pef-mittaukset ja aloitin saman tien hoitavan lääkityksen uudestaan. Olo on ehkä hippusen parempi, mutta eihän lääke ihan vielä tehoa, joten vielä joudun kärsimään päänsärystä. Pef-mittausten keskiarvo ilman lääkitystä on 350-370, mikä on huomattavan alhainen. Avaavan lääkkeen kanssa puhallan 400 l/min.

Tänään kävin lääkärissä, siis työterveydessä, kuulemassa tuomioni.

"Ei sulla ole astmaa, eikä mikään muukaan ole vinossa", lääkäri ilmoitti jo ennen kuin ehdin istua hänen osoittamaansa tuoliin. "Eihän näissä pef-arvoissa ole minkäänlaista vuorokausivaihtelua."

Vuorokausivaihtelu on varma merkki astmasta. Sellaista minulla ei tosiaan ole, mutta kaikkea muuta mittaukset ja oireeni sitten kertoivatkin. Vaan lääkäri ei sanallakaan huomioinut oireitani, jotka olin merkinnyt pef-mittauslappuun. Hän ei myöskään tarkastellut itse arvoja. Itse asiassa hän ei edes lukenut lappua vaan katsoi vain arvojen minimaalista vaihtelua, jonka astmahoitaja oli kirjoittanut lapulta tietokoneelle.

"Mutta mun puhallusarvot on nyt tosi matalat. Mitä se kertoo?" kysyin ja katsoin parhaaksi kaivaa YTHS:stä saamani kymmenen vuoden takaiset mittaustulokset esiin.

Lääkäri vilkaisi YTHS:n lomaketta ja omaansa. "Siis sähän puhallat nyt 400. Ei se niin paljon poikkea tuosta kymmenen vuoden takaisesta."

"Niin, mä puhallan 400 avaavan lääkkeen ottamisen jälkeen!" huusin. "Ilman puhallan vain 370." Sitä paitsi - tosin tätä en ehtinyt sanoa hänelle - mielestäni ero 400 ja 450 välillä on aika suuri.

Lääkäri katsoi lomakkeita uudestaan ja huomasi vilkuilla niitä tärkeitä ilman lääkkeitä puhallettuja arvoja vasta nyt. "Aijoo, katos vaan. Mut sä oot nyt kymmenen vuotta vanhempi. Tietenkin sun arvot on nyt paljon huonommat."

Katsoin parhaaksi kaivaa Allergia- ja astmaliiton sivuilta löytyvän pef-viitearvotaulukon esiin. Taulukko havainnollistaa erittäin selkeästi, että minun ikäiselläni viitearvon pitäisi itse asiassa olla suurempi kuin kymmenen vuotta nuoremman. "Kato nyt. Mun kokoinen 23-vuotias puhaltaa 420 litraa minuutissa. Sillon puhalsin siis yli viitearvojen. Mun kokoisen 33-vuotiaan - that's me - pitäisi puhaltaa 430, ja mä puhallan vaan 370!" Kyynelet alkoivat valua silmistäni. "Mun olo on ollut sietämätön. Ihan sietämätön. Kiputaulukolla ykkösestä kymppiin mun olo on ollut ysi puoli.".

Lääkäri katseli lomakkeita ja näytti siltä, ettei tiennyt mistään mitään. En saanut itkua loppumaan, ja hän taisi pelästyä tunteenpurkaustani.

"Okei. No joo. Onhan noi arvot kai aika matalat. Jos mä teen sulle lähetteen keuhkolääkärille."

Kai?

Kävelin siis ulos lääkäristä lähete keuhkopolille ja hoitavan lääkkeen resepti kourassani, joten kai minun pitäisi olla tyytyväinen. Läkähtyneet keuhkot saavat nyt hoitoa ja lisää tutkimuksia.

Olo ei kyllä tunnu kovin hoidetulta. Miten tällaiset lääkärit osuvatkin aina minun kohdalleni (lue toisesta sattumuksesta täältä)? Ei pitäisi olla niin, että potilaan on opetettava lääkäriä, jotta hoito olisi tasokasta ja riittävää. Onneni oli, että olen lukenut viime aikoina paljon astmasta ja pef-mittauksista, joten osasin esittää oikeat kysymykset. Mutta miten käy sellaisten potilaiden, joilla ei ole mahdollisuutta lukea Duodecimin julkaisemia tutkimuksia ja joilla ei siksi ole kompetenssia opettaa lääkäriä lukemaan oireita ja tutkimuksia oikein?