Olen vuosikaudet asettanut itselleni lukuhaasteen: 52 romaania vuodessa, siis kirja viikossa. En tosin noudata haastetta orjallisesti tai ruoski itseäni, jos en onnistu. En nimittäin viimeisen kymmenen vuoden aikana ole päässyt tavoitteeseen kuin kerran: vuonna 2010 - Esikoisen ollessa vauva ja nukkuessa tuntikausien mittaisia päiväunia - luin ainakin 60 kirjaa. Tavallisesti yllän noin 30-40 luettuun romaaniin vuodessa. Toissa vuosi oli huonoin kirjavuosi ikinä, sillä luin vain 28 kirjaa. Viime vuonna taisin saada luettua 35 kirjaa. Lukuhaasteen onnistumisestakaan en mitään sen kummempaa palkintoa itselleni anna, mutta mitä useamman kirjan luen, sitä useammin olen saanut olla mukana jännittävissä seikkailuissa.

Lapseni eivät ole olleet kovin kiinnostuneita kirjojen lukemisesta. Molemmat pitävät ääneen luettujen kirjojen lukemisesta, ja iltasatu onkin tärkein nukkumaan rauhoittumisen keinomme. Kuopus ei tietenkään osaa vielä lukea, mutta Esikoisesta olin vähän huolissani. Hänen ikäisenään minä itse luin jo paljon lastenromaaneja, sarjakuvia ja oikeastaan mitä vain, mikä käteen sattui. Esikoista taas eivät kirjat kiinnostaneet.

Uuden vuosikymmenen kynnyksellä sain heurekan. Esikoinen tarvitsee usein ulkoisen motivaation löytääkseen sisäisen innostuksen. Hän on puoli vuotta puhunut uudesta puhelimesta, ja totisesti hänen luurinsa alkaa olla jo aikaa nähnyt. Sovimme siis hänen kanssaan, että jos hän pystyy lukemaan kymmenen kirjaa tämän vuoden aikana, hän saa uuden puhelimen.

Lapsi suostui, joten sovimme vähän tarkemmista ehdoista: kirja saa olla novellikokoelma, romaani, tietokirja, sarjakuva, runokirja, oikeastaan ihan mikä vaan teos, mutta siinä pitää olla sivuja vähintään 50. Yläsivurajaa ei ole. Kirjat pitää tosiaan olla luettuina tämän vuoden loppuun mennessä. Luetuista kirjoista sivumäärineen on pidettävä lukua.

Olin jo joskus marraskuussa lainannut Esikoiselle hänen suosimansa Minecraft-tietokonepelin maailmaan sijoittuvan lastenromaanin. Hän vain ei saanut aikaiseksi sen lukemista. Mutta nyt se on hänen ensimmäinen lukuhaastekirjansa. Kirjassa on 400 sivua, ja kahden ja puolen viikon aikana hän on lukenut siitä jo yli 300 sivua! Hän tarttuu kirjaan mielellään, ja sen lukeminen menee monen muun homman ohi kiinnostavuudessaan.

On sellainen olo, että tämän kymmenen kirjan lukuhaasteen jälkeen Esikoinen on löytänyt sisäisen motivaationsa. Hän saa puhelimensa, mutta veikkaan lukemisen jatkuvan sen jälkeenkin.

Koska mikä on jännittävämpää kuin pakeneminen kirjojen uskomattomiin seikkailuihin!