Tänään oli defendon tasokoe, ja sitä ennen ehti tapahtua kaikenlaista draamaa.

Koronakevään mittainen treenitauko ei ollut riittävä tragedia, vaan lisäksi tapahtui kaikenlaista muuta draamaa. Ensin heinäkuun alun treenit menivät minulta kokonaan sivu suun kesähulinoiden takia. Viime viikonloppuna taas tunsin oloni flunssaiseksi, ja minut määrättiin koronavirustestiin ja karanteeniin, kunnes testin vastaus olisi tiedossa. En siis päässyt toissapäivän kertaustreeneihin. Alkoi näyttää siltä, että en pääse kokeeseen lainkaan, kun koronatestin vastaus viipyi.

Vastaus tuli kuin tulikin tänä aamuna, ja se oli negatiivinen.

Mutta draama on tullut elämääni jäädäkseen, sillä ilmeni uusi ongelma. Defendon tasokokeessa pitäisi olla virallinen defendoasu päällä: defendologoin varustettu t-paita ja mustat kamppailuhousut. T-paidan olin jo saanut defendoryhmän yhteistilauksessa, mutta housut tilasin itse kamppailuseuramme varustekaupasta. Kauppa sattuu olemaan auki vain maanantaisin, ja koska olin maanantaina koronakaranteenissa, en päässyt niitä hakemaan.

Ilmoitin ohjaajalle, että nyt jää tasokoe väliin, koska on tämä pienoinen housuongelma. Puhumattakaan siitä, etten osannut mitään.

Ohjaaja vastasi, että eikä jää ja voin tulla joissain muissa mustissa housuissa. Käsky kävi, joten osasinpa tai en, mentävä oli.

Niinpä astelin paikalle mustissa kuntosalihousuissa ja tervehdykseksi totesin, etten osaa mitään. Lyöntien ja potkujen osalta olin melko itsevarma, koska suurin osa niistä ei eroa merkittävästi ju-jutsun lyönneistä ja potkuista, joita tässä on tullut tahkottua jo kaksi ja puoli vuotta. Sen sijaan otteista irrottautumistekniikoista en muistanut mitään. Siis yhtään mitään. Muistin, että sellaisista vaarallisista otteista kuin kuristuksesta ja niskalenkistä pitäisi vapautua, mutta mitään muuta en sitten muistanutkaan. Neljä erilaista kaatoa piti hallita; osasin niitä yhden.

Ennen kokeen alkua oli kymmenen minuuttia aikaa sisäistää kaikki, mitä en osannut. Kävimme kaadot äkkiä läpi, ja olin sentään tehnyt niistä kaikki joskus.

Sitten sukelsin tasokokeen pyörteisiin.

Kuten sanottu, hallitsin (mielestäni) erityisesti lyönnit hyvin. Potkutkin menivät nähdäkseni mukiinmenevästi, paitsi vasemman jalan polvipotku, jonka suuntasin vähän väärin. Sekin korjaantui heti, kun tasokokeen pitäjä kävi huomauttamassa. Muistin kaikki kaadot ja osasin jotakuinkin irrottautua kaikista otteista. Ainakaan en saanut niiden tekemisestä mitään palautetta. Oletan, että riittävän hyvin meni, vaikka muistijälki mielessäni oli hyvin, hyvin hatara.

Kokeen alusta asti tunnelma oli mukava, sillä vyökokeen pitäjä oli rento ja hymyili paljon. Hän myös näytti kaikki tekniikat, mitä meidän oli määrä tehdä. Ei olisi mennyt ihan näin hyvin, jos ohjeet olisivat tulleet vain sanallisesti (niin kuin esim. ju-jutsun oranssin vyön kokeessa, jossa piti muistaa noin miljoona tekniikkaa). Minä ja parini teimme kyllä aika tosissamme, niin kuin varmaan kaikki muutkin kokelaat, mutta ehdimme vähän myös hymyillä (ja hihittää...).

Niin siinä sitten kävi, että suoritin defendon peruskurssin ja pääsin läpi tasokokeesta. Saimme kaikki myös kehuja siitä, että tekniikat ovat kunnossa. Mutta onpa meillä hyvä ohjaajakin.

Draama ei sitten loppujen lopuksi ollutkaan tragediaa vaan tällä kertaa muuttui komediaksi. (Tiedoksi: antiikin aikana tragedia tarkoitti näytelmää, joka loppui huonosti, ja komedia näytelmää, jossa oli onnellinen loppu.) Defendodraama jatkuu kuitenkin, sillä seuraavat treenit ovat jo ensi maanantaina. Enkä enää ole peruskurssilainen, vaan ihan professionaali jo, kuten yksi treenikaveri kokeen jälkeen meistä totesi!