Minulla on viime aikoina alkanut vaiva, josta kärsin viimeksi ennen lasteni syntymää. Huimaus ja pyörryttävä olo. (Nyt en tarkoita sitä pyörrytystä, joka tulee tehdessäni esim. ukemin.)

Luulen, että ongelma johtuu itse asiassa kahden vaivan yhdistelmästä: tosi matalasta verenpaineesta ja verensokerin laskusta. Raskaudet ja vanhentuminen eivät ole nostaneet verenpainettani, vaan se on edelleen todella matala. Nykyään sitä madaltaa vielä migreenilääkitys, joka on alunperin tarkoitettu korkean verenpaineen hoitoon. Verensokeri taas laskee, jos en syö riittävän usein, ja nämä kaksi asiaa aiheuttavat huimausta ja pyörrytystä. (En tosin tiedä, miksi se on alkanut uudelleen juuri nyt.)

Asia tuli mieleeni tänään, kun kävin lenkillä ja meinasin pökertyä päästessäni kotiin. Sama oli tapahtunut jo viime viikon keskiviikon defendotreeneissä. Silloin olo oli niin heiveröinen, että piti pitää pieni tauko treenistä ja käydä syömässä välipalakeksi. Yleensä minulla ei ole eväitä mukana, mutta olin ennen treeniä sattumalta löytänyt välipalakeksin kassistani. Mikä onni! Söin sen ja pystyin jatkamaan treenit loppuun.

Tällaiset kohtaukset olivat minulle nuoruudessani aivan arkipäivää, enkä voinut koskaan lähteä kotoa mihinkään ilman, että pidin jotain verensokeria kohottavaa mukanani. Niinpä tänään lenkin jälkeen rupesin muistelemaan erästä nuoruudentapahtumaa, joka on jäänyt mieleeni ikuisiksi ajoiksi.

Olin mennyt Siipan kanssa kihloihin jouluaattona 2008. Piti hankkia sormukset, ja niinpä menimme jonain pakkaspäivänä joulun jälkeen kultasepän liikkeeseen ostamaan sormuksia.

Valikoimme sormuksia hyvän aikaa ystävällisen myyjän avustuksella. Huomasin, että alkoi tulla nälkä.

Siippa kokeili nimettömäänsä erilaisia ja erikokoisia sormuksia, minä katselin vierestä, koska olin omani jo valinnut. Kultasepän liikkeessä oli kuuma. Avasin takkini ja hölläsin kaulaliinaa. Yksi sormuksista juuttui Siipan sormeen. Hän pyöritteli ja kiskoi sitä saadakseen sen irti. Hänen sormeensa pullistui ihon alle sininen verisuoni tiukan sormuksen viereen.

"Mä pyörryn", ehdin sanoa ennen kuin rojahdin Siipan syliin ja silmissä musteni.

Seuraavaksi huomasin makaavani kultasepän liikkeen kassapöydän takana jalat kohti kattoa. Myyjät olivat aivan hämillään. Siippa selitti, että joo, tätä tapahtuu aina välillä, se menee kohta ohi. Muistaakseni minulle syötettiin siellä liikkeen lattialla banaani.

Kun aloin virota, myyjät alkoivat liikehtiä levottomasti. Minäkin halusin äkkiä pois tilanteesta, joten tilasimme oikeankokoiset sormukset nopeasti ja pakenimme liikkeestä varmaankin johonkin kahvilaan tankkaamaan minuun sokeria. Siellä mietimme, että kultasepän liikkeen myyjät olivat varmaan alkaneet kuvitella, että minun pyörtymiseni oli feikkausta ja tarkoituksemme oli, että pääsisin sinne kassan lähettyville ryöstämään kaupan!

(Toisaalta minun olisi varmaan pitänyt olla aika hyvä näyttelijä, että onnistuin ennen pyörtymistäni kalpenemaan vampyyrin näköiseksi ilman mitään meikkaamista.)

Vaan jäipähän ikimuistoinen kihlasormuskeikka naureskeltavaksi! Ja mikä olisi romanttisempaa kuin pyörtyä siipan käsivarsille... Tätä tarinaa kerrotaan vielä lastenlastenlapsillenikin.