Uusi vuosi lähenee, joten on aika miettiä lupauksia uudelle vuodelle.

Viime vuoden lupaukseni oli etsiä vuonna 2018 liikuntaharrastus, jota mieleni tekisi harrastaa säännöllisesti. Etsiminen päättyi ensimmäiseen kokeilemaani lajiin - siis hokutoryu ju-jutsuun. Periaatteessa harrastamiseni on ollut säännöllistä, tosin yli puoli vuotta kestänyt sairastamiseni on vähän - lue: paljon ja rasittavasti - häirinnyt treeneistä nauttimista.

Ensi vuoden lupaus oli minulla aika selkeänä mielessäni heti, kun rupesin aprikoimaan, mitä pitäisi luvata. Lupaukseen sisältyy oikeastaan kaksi lupausta, mutta nämä lupaukset kietoutuvat yhteen, joten on luvattava ne molemmat.

Luin tänä vuonna ennätysvähäisen määrän kirjoja (en laske mukaan tutkimuskirjallisuutta vaan vapaa-ajalla lukemani kirjat) - vain 28. Tavoitteeni on 52 kirjaa vuodessa eli siis kirja viikossa. En ole vuoden 2010 jälkeen tähän tavoitteeseen päässyt, mutta olen melkein joka vuosi päässyt 40 paremmalle puolelle, tai vähintään 35 kirjaan. Alle kolmekymmentä on liian vähän minulta, joka olen koulutettu kirjoittaja. Kirjoittamaanhan oppii lukemalla muiden kirjoituksia. (Täytyy tosin tässä myös puolustuksekseni sanoa, että olen todella hidas lukija, mikä vähentää lukemieni teosten määrää. Kun aikoinaan kirjallisuusopinnoissani luimme novelleja harjoitustunneilla, muut olivat lukeneet tekstin siinä vaiheessa, kun minä olin vasta puolivälissä.)

Lukemisen vähentymiseen on kaksi syytä, joista ensimmäinen on neulominen. Innostuin neulomisesta niin kovasti, että neuloin kaikki illat. Koska pelkkä neulominen on tylsää, katselin paljon ohjelmia ja elokuvia (jos minulla ei ollut juttuseuraa). Kirjan ja puikkojen kädessä pitäminen yhtä aikaa on nimittäin sula mahdottomuus.

Toinen syy vähäiselle lukemiselle on somessa roikkuminen. Tämä harrastukseni äityi aivan mahdottomiin mittoihin tänä vuonna. Sen ajan, minkä olisin voinut paeta kirjojen sivuille, maleksin Facebookissa ja luin yhä uudestaan samoja päivityksiä. Facebookin selaaminen onnistuu myös neulomus käsissä, joten siksikin somettaminen on ollut iltojeni ratto viime kuukausien aikana.

Näin ollen lupaan tänä vuonna lukea enemmän ja somettaa vähemmän.

Olen jo tehnyt valmisteluja lupauksen toteuttamiseksi. Ostin itselleni joululahjaksi kirjatuen. Siihen saa kiinnitettyä kirjan niin, että se pysyy auki, ja kädet jäävät vapaiksi. Voin siis neuloa ja lukea samaan aikaan! Neuletyö tarvitsee laskea käsistä vain sivun kääntämisen ajaksi. Uskonpa, että kun lukeminen on nyt helpompaa, en enää katsele niin paljon Netflixiä iltaisin. Se tarkoittaa myös sitä, etten avaa tietokonetta ja siis samalla somea. Jos viimeinkin saisin purettua lukemattomien kirjojen pinoa hyllystäni - siellä minua odottaa monta hienoa maailmaa.

En kuitenkaan ole hylkäämässä teitä, ihanat lukijani. Voitte edelleen odottaa uutta blogipäivitystä kerran tai kaksi viikossa. Ehkäpä kerron täälläkin muutamalla sanalla joistain erityishienoista tarinoista, joita tulevan vuoden aikana luen.

 

PS. Lapset eivät ole ikinä estäneet minua lukemasta. Iltapäivisin luen usein sohvalla, kun lapset säheltävät ympärilläni. Usein esimerkkini innostaa myös lapsia lukemaan taikka kuuntelemaan äänikirjoja, kuten tänään: he lojuivat kyljessäni sohvalla ja kuuntelivat hiiskahtamatta Heinähattua ja Vilttitossua melkein kaksi tuntia. Minä luin Anne Leinosen Kirjanoitaa. Luen tietysti myös lapsille heidän valitsemiaan kirjoja.