Viime viikonloppuna juhlittiin äitini pyöreitä vuosia. Juhlia oli suunniteltu vuosi ja ylikin.

Veljistäni kaksi auttoi äitiä koristelussa ja bileiden seremonioinnissa. Yksi veli piti juhlapuheen kaikkien meidän sisarusten puolesta - ja minkälaisen puheen hän pitikään! Se oli lyhyt, ytimekäs, jännitteinen ja hauska. Hän kertoi rakentaneensa sen aikaisemmin juhlapäivällä lykkiessään lapsiaan päiväunille joulukuun sateisilla kaduilla.

Oma panokseni juhlien järjestämisessä ulottui äidin suunnitelmien kuuntelemiseen, hyvien vinkkien antamiseen ja karkelointiin juhlailtana. Tein myös lahjan äidille. Mietin melkein vuoden, mitä äidille voisi antaa. Näin aikuisena olen huomannut, että ei sitä enää tarvitse mitään. Opiskelijana tein vuoden mittaan listaa siitä, mitä tarvitsisin - vedenkeittimen, aterimia, ehjiä villasukkahousuja, imurin... Nykyään on rahaa tehdä hankintoja silloin, kun jotain tarvitsee. Oletin, että äidillä on samanlainen tilanne, ja niinpä ei ollut helppoa keksiä äidillekään lahjaa.

Lopulta keksin: valitsin huolella langat ja neulasin huivin. Siinä sitä hommaa riittikin, ja tuli todella sellainen olo, että tämä on jotain, mistä äiti varmasti pitää.

Itse juhlat olivat aivan nappiin onnistuneet. Ruoka oli herkullista, koristelut hienot ja seura parasta. Tapasin pitkästä aikaa lapsuuden päivähoitajani, lapseni kummin sekä ystävän, joka oli edellisenä iltana ollut Linnan juhlissa (kuulin ekaa kertaa ensikäden kokemuksia siitä, millaista siellä Linnassa on oikeasti juhlia). Ihanaa oli nähdä kaikkia muitakin sukulaisia ja äidin vanhoja ystäviä - hehän olivat tietysti kaikki mukana riennoissa.

Lapset oli tietysti kutsuttu myös, ja hienosti he jaksoivat bilettää iltayhteentoista asti. Sitten Kuopus sai väsyraivarin, joka vienona karjuntana kuului juhlapuheiden ja musiikkiesitysten yli. Kuopus kietoi itsensä pöydän jalkaan, kun kuuli meidän suunnittelevan heidän kotiinviemistään. "EN LÄHDE!" hän itki. Vaan lasten eno tuli paikalle ja hoiti homman hienosti. Hän haki juhlasalista valtavan määrän koristeluun käytettyjä ilmapalloja ja lupasi, että lapset saavat viedä ne kaikki kotiin. Kuopuskin hymyili jo, kun hän lähti kohti kotia. Niillä ilmapalloilla on nyt leikitty ihan koko viikko.

Minä jäin vielä juhlimaan. Puheiden jälkeen alkoi tanssi, tarjolla oli livemusiikkia. Bändi soitti paljon hittejä 70-90-luvuilta ja varmaan jotain uudempaakin. Pääsin tanssimaan! Paikalla oli myös liuta sukulaismiehiä, jotka halusivat tanssittaa minua, joten pääsin pitkästä aikaa kokeilemaan paritanssiakin. Erityisesti serkkuni on todella hyvä tanssija.

Puoli yhdeltä halusin kotiin. Pelkään edelleen migreenin puhkeavan, jos riekun liian myöhäiseen, joten halusin päästä nukkumaan. (Sunnuntaina oli migreeni, mutta ei mitään niin kauheaa, mitä olin ennakoinut.)

Tanssimaan jäi iso määrä ihmisiä minun lähtiessäni. Myös 90-vuotias vaarini, joka kulutti tanssilattiaa koko illan. Hyvin sujuu häneltä tanssit niin yksin kuin parin kanssa, iskelmän ja rokin tahtiin, päivällä ja vaikka koko yön.