Väitöskirja tuli valmiiksi.

Tai no, niin valmiiksi, että se lähti esitarkastukseen kaksi päivää sitten.

Esitarkastukseen lähettämistä edeltävät viikot olivat stressaavimmat, mitkä olen ikinä kokenut. Aikaa huhtikuun lopusta kesäkuun puoleen väliin saakka voisi kutsua Odotukseksi.

Viimeinen väitöskirja-artikkelini oli lähtenyt arviointiin marraskuun loppupuolella, joten odottelin oikeastaan koko kevään arvioita siitä. Ne tulivat huhtikuun lopulla, ja tuomiona oli runsaat korjaukset ja uusi arviointikierros. Alkoi näyttää siltä, että väitöskirja ei ehdi esitarkastukseen ennen kesälomia.

Sain tehtyä omat korjaukseni nopeasti, ja jäin odottamaan kirjoittajakollegani korjauksia. Kun artikkeli oli uudelleenarviointikunnossa, aikaa tämän lukuvuoden viimeiseen esitarkastusprosessin aloittamispäivään oli kaksi viikkoa. Lähetimme artikkelin arviointiin ja jäimme odottamaan arvioita.

Koska ensimmäinen arviointikierros oli kestänyt miltei kuusi kuukautta, varauduin siihen, että uusia arvioita saa odottaa syys-lokakuulle asti. Valmistelin itseäni myös siihen, että arvioinnissa artikkeli hylätään, sillä saamani arviot olivat olleet hyvin kriittisiä (mutta asiallisella ja rakentavalla tavalla). Siksi olinkin aivan ällikällä lyöty, kun arviot tulivat viikossa (!!!) ja korjausehdotukset olivat pieniä ja maltillisia. Alkoi näyttää siltä, että artikkeli hyväksyttäisiin julkaistavaksi ja voisin aloittaa esitarkastusprosessin viikon sisällä!

Huhtikuun alusta asti olen ollut stressaantunut ja ajatellut väikkäriäni yötä päivää, mutta viime viikolla stressi kasvoi huippuunsa. Tein omat korjaukseni ja odottelin kirjoittajakollegani korjauksia. En nukkunut, sykkeeni oli yli sadan monta päivää, ei ollut ruokahalua, kurkkua kutitti ja migreeni vaivasi lähes päivittäin.

Saimme viimein lähetettyä artikkelin takaisin lehteen, ja jäin odottamaan kuittausta siitä, että artikkeli on hyväksytty julkaistavaksi. Aloin olla niin hermostunut, ahdistunut ja stressaantunut, että en pystynyt keskittymään joogaan, ju-jutsuun tai mihinkään muuhunkaan liikuntaan. En pystynyt lukemaan mitään, en kirjoittamaan, en neulaamaan, en katselemaan edes mitään hömppäelokuvia.

Vastaus viipyi. Alkoi näyttää siltä, että en saakaan käynnistettyä esitarkastusprosessia ennen elokuuta. Lopulta otin yhteyttä yliopistoon ja selitin tilanteen. Että artikkeli oli hyväksytty julkaistavaksi mainituin pienin korjauksin ja ilman uutta arviointikierrosta. Että olin jo tehnyt kaikki korjaukset ja lähettänyt valmiin artikkelin lehteen.

Sain luvan käynnistää esitarkastusprosessin.

Laitoin väitöskirjan plagiaatintunnistusohjelmaan ja pelkäsin, että olen epähuomiossa plagioinut itseäni tai jotakuta toista tutkijaa. No, tietenkään näin ei käynyt, koska olen kirjoittanut koko tekstin itse ja huolehtinut, että lähdeviitteet ovat oikeilla paikoillaan. Mutta tässä vaiheessa olin jo niin stressaantunut ja ahdistunut, että olin varma, että kaikki menee pieleen, ihan kaikki.

Plagiaatintunnistuksen jälkeen tehtiin virallinen ehdotus esitarkastajista. Viikonloppuna tutustuin tarkemmin siihen, miten väitöskirja lähetetään tiedekuntaan, jossa se hyväksytään esitarkastettavaksi. Sain tietää, että jos väitöskirjassa on julkaisemattomia yhteisartikkeleita, pitäisi pyytää kanssakirjoittajilta kirjallinen lupa siihen, että artikkelin saa liittää väitöskirjan osaksi. Tätä ei tietenkään ollut lukenut jatko-opinto-oppaassa, niin kuin ei monta muutakaan pientä mutta tärkeää käytännönseikkaa. (Lähetin jatko-opintokoordinaattorillemme varmasti viisikymmentä viestiä kevään aikana ja kysyin asioita, joihin en löytänyt vastausta mistään.) Rupea siinä sitten onkimaan kirjallisia lupia, kun väitöskirjan esitarkastukseen jättämisen pitäisi tapahtua muutaman tunnin sisällä.

Tavoitin kuitenkin kanssakirjoittajani heti ja sain kuin sainkin luvan pikavauhdilla!

Kaksi päivää sitten viimein jätin väitöskirjan esitarkastukseen. Sitä ennen ehdin vielä panikoida siitä, että yksi tutkimuksessa esitellyistä kartoista on väärin ja korjauksen tarpeessa. Asiaa kaiveltuani tulin tulokseen, että ihan hyvä se on. Enkä sitä paitsi olisi enää voinut muuttaa mitään, koska plagiaatintunnistus oli jo tehty. Esitarkastuksen jälkeen sitten, ajattelin.

Kun olin painanut lähetä-nappulaa, olin odottanut, että olisin helpottunut ja tyytyväinen. En ollut. Minua itketti ja tuntui, että väitöskirja lähti matkaan keskeneräisenä. Viimeisen artikkelin julkaistavaksi hyväksymisestä ei vieläkään ollut tullut tietoa. Olin varma, että se hylätään ja joudun keskeyttämään esitarkastusprosessin. Lisäksi olin väitöskirjan jättämisen jälkeen niin lopen uupunut, että en jaksanut muuta kuin röhnöttää sohvalla ja tuijottaa kattoa. Laitoin ohjaajalleni sähköpostia, että olen niin stressaantunut ja uupunut, että minun on pakko pitää lomaa.

Ohjaaja vastasi, että nyt on ehdottomasti loman paikka. Helpotti vähäsen, kun sain luvan tutkimuksen ja muiden töiden unohtamiselle.

Eilen tuli kuittaus viimeisen artikkelin hyväksymisestä julkaistavaksi, ja eilen illalla tuli viimein sellainen olo, että NYT SE ON OHI.

(Oikeastihan vastaus lehdestä tuli todella nopeasti: artikkeli hyväksyttiin julkaistavaksi viidessä päivässä. Tässä mielentilassa se vain tuntui noin kymmeneltä vuodelta.)

Odotus ei tietenkään ole ohi. Nyt odotetaan esitarkastuslausuntoja. Mutta nyt on aikaa hengähtää ja lomailla. Stressi alkaa valua kehostani pois. Jaksoin eilen taas joogata. Ylihuomenna on juhannusaatto, ja aiomme pyöräillä mökillemme. Avasin taas pitkästä aikaa kirjan ja aloin lukea. Otin neulaustyön käteeni pitkästä aikaa.

Sunnuntaina Facebook muistutti minua, että olin saanut virallisen tohtorikoulutettavan tittelin neljä vuotta aikaisemmin. Väitöskirjan virallisesta aloituspäivästä esitarkastuksen aloittamiseen kului siis tasan neljä vuotta ja yksi päivä. Mielestäni aika hyvä suoritus.